Löysimme Pipsan sattumalta netistä tuskaillessamme asuntomme myymisen vaikeutta, se oli ollut myynnissä jo pitkään toisella välittäjällä, joka ei osannut selittää miksi asuntomme ei mennyt kaupaksi, vaikka hintakin oli ihan kohdillaan. Remontoitavaahan asunnossa olisi toki riittänyt, mutta se oli hinnassa jo otettu huomioon. Vain yksi ehdollinen tarjous oli tullut puolessa vuodessa, ja sekin raukesi koska ostotarjouksen ehtona oli oman asunnon myynti. Otimme yhteyttä Pipsaan ja pyysimme hänet arviokäynnille, puhuttuamme ensin pitkään puhelimessa.

Pipsassa teki vaikutuksen hänen positiivinen ja energinen olemuksensa, ja se, että hän tuntui aina olevan töissä, ja siten loistavasti tavoitettavissa. Hän vaikutti myös hyvin helposti lähestyttävältä ja oli ihailtavan kielitaitoinen. Vitkuttelimme kuitenkin lähes kaksi kuukautta välittäjän vaihdon kanssa, mikä oli jälkeenpäin ajatellen hölmöä, sillä Pipsa myi sopimuksen tehtyämme asuntomme alle kuukaudessa. Sitä stailattiin hieman ensin, ja laitettiin lainakalusteita, koska olimme silloin jo muuttaneet uuteen asuntoomme, mutta varsinaiselta remontista vältyimme.

Olemme vieläkin miettineet miten paljolta stressiltä olisimme välttyneet jos olisimme alunperinkin käyttäneet Pipsaa, emme vain myyntiin ryhtyessämme tajunneet mikä merkitys välittäjällä on. Tuhannet kiitokset Pipsa sinulle! Voimme lämpimästi suositella sinua kenelle tahansa!

Irene ja Hannu Espoosta