Luotettava ja sitoutunut välittäjä

Myös tänä vuonna sain hienon tunnustuksen työstäni vuoden 2015 osalta ja olen todella iloinen voidessani kuulua näiden palkittujen ja arvostettujen välittäjien joukkoon. Tässä asuntomarkkinassa sekä taloustilanteessa missä myös viime vuonna olemme eläneet, hyvä tulos työssä ei ole itsestäänselvyys eikä toteudu ilman määrätietoista ja vahvaa uskoa sekä oikeaa asennetta ja kovaa työtä halutun päämäärän eteen, jossa kaikki asuntokaupan osapuolet ovat tyytyväisiä lopputulemaan.

Jälleen kerran haluan kiittää teitä upeita asiakkaitani, niin asunnon myyjinä kuin ostajinakin, joiden kanssa olen saanut tehdä yhteistyötä. Lukuisat antamanne suositukset minusta ystävillenne ja tutuillenne ovat olleet  parasta mitä työssäni voi vain toivoa ja silloin tietää todellakin oikeasti onnistuneensa. Kiitos!

” Saavuttaakseen RE/MAX 100 % Clubin jäsenyyden, välittäjän täytyy erottautua yhdeksi parhaista kiinteistönvälitysalalla. Kuluneen vuoden aikana, vahvan sitoutumisen ja työn kautta he ovat auttaneet lukuisia asiakkaita omalla osaamisellaan. Tämä saavutus tuo heidät RE/MAX 100 % Clubiin.

RE/MAX Finland on ylpeä saavutuksestasi. Kiitämme sinua kovasta työstä ja esimerkistä, jonka tuot koko alallemme.”