Kokonaisvaltaista palvelua
Olimme hautoneet ideaa asuntomme myyntiin laittamisesta, mutta mitään konkreettista emme asian eteen olleet tehneet. Meille oli 7 vuodessa muodostunut tiivis suhde asuinalueeseemme Matinkylään ja asunnonvaihtoa miettiessämme totesimme haluavamme pysyä tutuissa maisemissa mikäli se vaan on mahdollista. Sitten samaan taloyhtiöön, naapuritaloomme tuli myyntiin juuri sopivankokoinen (isompi) asunto, jota päätimme mennä katsomaan. Siellä, ajan patinoimassa ja isoa remonttia vaativassa asunnossa, meidät vastaanotti aurinkoisesti hymyilevä Pipsa. Emme ehkä sillä sekunnilla ihastuneet asunnon kuntoon, mutta ihastuimme Pipsan helposti lähestyttävään ja ystävälliseen tyyliin. Saimme rauhassa kierrellä asuntoa, mutta silti Pipsa osasi olla näyttötilanteessa oikealla tavalla läsnä. Kotiin palattuamme totesimme, että haluamme tuon asunnon sen kunnosta huolimatta ja pian teimme myös päätöksen palkata Pipsa myymään omaa asuntoamme. Aina sanotaan, että kaikki elämän asiat pitäisi kilpailuttaa, mutta tässä asiassa uskoin hyvään ensivaikutelmaan – enkä turhaan. Kuultuamme Pipsalta kaikenkattavasti hänen toimintatavoistaan oli helppo päätyä tekemään yhteistyötä hänen kanssaan, muita vaihtoehtoja edes kartoittamatta.
Pipsa on erittäin sitoutunut ja motivoitunut työhönsä ja hän tekee kaiken huolellisesti, paneutuen – ja kaiken lisäksi täydellä sydämellä. Pipsan tyylitaju näkyy kaikessa hänen tekemisessään ja esimerkiksi hänen käyttämänsä ammattivalokuvaaja otti asunnostamme niin hyvät kuvat, että aloimme lähes katua asuntomme myyntiin laittamista kuvat nähtyämme! Taloyhtiössämme tuli sattumalta samaan aikaan myyntiin kaksi muutakin lähes samankokoista asuntoa, mutta ne eivät selvästikään olleet meille uhka, sillä meidän asuntomme meni kaupaksi nopeasti ja ne kaksi muuta… noh, se lienee toinen tarina. 😉
Elämässä kaikki ei aina mene putkeen, mutta näissä asuntokaupoissa; sekä vanhan asuntomme myynnissä että uuden asuntomme ostossa, kaikki asiat sujuivat hienosti ja siitä suuri kiitos kuuluu Pipsalle! Saimme myytyä vanhan asuntomme nopeasti ja sopivalla hinnalla ja saimme ostettua juuri sen yhden ja ainoan haluamamme naapuritalon asunnon. Voimmekin sanoa olevamme Pipsaan tuplasti tyytyväisiä! 🙂
Hirmasto + muu perhe